Infoa senioreille

Torstaikilpailut

Seniorien torstaikilpailu jatkuu elinvoimaisena punaisilta pelattavana 9 reiän kilpailuna ja kierretty on Jokivartta.

Torstaina 16.7. pelataan vaihteeksi Teurulammen väyliä. Kilpailuun noteerataan 9 ensimmäistä reikää taukotuvalle saakka. Jatkaa voi harjoituskierroksena.

Haaste Golf-Virtain senioreille on heitetty tulla pelaamaan kanssamme torstai -kisaa jopa seuraotteluna.

Reikäpelit

Reikäpelit pelataan Teurulammen väylillä tarvittaessa 18 reikäisenä kilpailuna. Ilmoittautua voi klubille tai netissä viimeistään 19.7., jonka jälkeen peliparit arvotaan. Pelit pelataan viikoittain tavoitteena saada kahden parhaan finaali pelatuksi ennen seuran mestaruuskilpailuja 21.8.

Pelit pelataan täysin tasoituksin kuitenkin niin että jokaisella väylällä voi saada tasoitusta korkeintaan yhden lyönnin eli yhteensä 18 reiällä 18 lyöntiä.

Pelimuoto on armollisempi kuin lyöntipeli, sillä täysin pieleen mennyt väylä (tai useampikin) tietää vain yhden pisteen tappiota eikä sellaisenaan ratkaise peliä.

Jos peli on tasan vielä 18 reiän jälkeen jatketaan ”sudden death” -periaatteella eli kunnes toinen voittaa reiän.

Sisällytetään jatkossa henkilökohtaisen kilpailun oheen muitakin pelimuotoja, kuten paripeli tai lähtöryhmien väliset kilpailut. Kauttahan on vielä runsaasti jäljellä.

Kilpaseniorit

Kilpailin M65 SM-kilpailun Koski-Golfissa ja menestys oli parempi kuin osasin odottaa. T47 sija lyöntipelissä ja T5 sijoitus tasoituspelissä.

Hämeen alue-Tourin toisessa osakilpailussa Tammer Golfissa 7.7.:ttä tuli menestystä. Markku Leppänen ja allekirjoittanut pelasimme peräkkäisille sijoille 4. ja 3.

Kokonaistilanteessa olemme M65-sarjassa 1. ja 9.sijoilla. Kolmas ja viimeinen osakilpailu pelataan elokuun 4. päivänä Vammalassa.

Kannustaisinkin muitakin Poltinkoskelta mukaan kilpailuun, kunhan on seniorliiton jäsenmaksu maksettuna. Sarjoja on M50, M60, M65 ja M70 sekä N50 ja N65.

Seniorterveisin Pertti

Jaa tämä artikkeli